Biisi-idean keksiminen


Biisi-idean merkitys

Biisinteko vaatii usein luovuuden lisäksi mekaanista työtä. Se on siis yhdistelmä inspiraatiota ja perspiraatiota. Sanoitukset on kirjoitettava loppuun, vaikka ei olisi enää mitään uutta sanottavaa.

Biisi-idean selkiyttäminen itselleen on todella tärkeää, jotta kappaleeseen saadaan yhtenäinen tarina inspiraation ja perspiraation yhteistyön tuloksena. Nimittäin ihmiset unohtavat, mitä sanoja käytit mutta muistavat, minkä tunteen onnistuit heille välittämään.

Tässä haastattelussa Sting kertoo omasta biisinteon prosessistaan. Hänellä biisi-idea on aina kaiken tekemisen keskiössä.

Biisintekijä Jason Blume kertoo tässä haastattelussa omasta lähtökohdastaan biisinteossa, joka myöskin on biisi-idea. Hänen yksi inspiraation lähteensä biisinteossa on hittibiisien kuunteleminen.


Etenkin aloittelevat biisintekijät kompastuvat siihen, että he purkavat kappaleeseen omia ajatuksiaan ja tuntojaan todella yksityiskohtaisesti ja henkilökohtaisesti. Tässä on se haaste, että kuulija ei välttämättä osaa samaistua kirjoittajan seikkaperäiseen kokemukseen. Kirkastamalla biisi-idean itselleen, omat tuntemukset aiheesta on helpompaa kirjoittaa yleiseen muotoon, joka on kuulijoille samaistuttavissa. Siinä missä biisintekijä tekee kappaleita itsensä vuoksi, kirkkaalla biisi-idealla kappaleet tulevat myös lähemmäksi kuulijaa.


Biisi-idean keksiminen

Biisi-idea voi olla aihe, yksittäinen sana, lause, soundi, riffi tms. Tässä esimerkkejä omista biisi-ideoistani, joita olen työstänyt kappaleiksi:

  • Aihe: Luopumisen tuska.
  • Aihe: Tuntemattoman pelko.
  • Aihe: Irtipäästäminen huonosta tilanteesta ja tulevaisuuteen luottaminen.
  • Aihe: Raastava rakkaus.
  • Aihe: Anteeksiantoa odotellessa.
  • Teksti: "Palaathan takaisin"
  • Teksti: "Better safe than sorry"
  • Teksti: "Pleasure and pain"
  • Toimeksianto: "Write me a cheeky love song."
  • Toimeksianto: "Kirjoita hyvästeistä ja jälleennäkemisestä"
  • Toimeksiantoja: valmiita riffejä ja sointukiertoja.


Aina biisi-idea ei iske kuin salama kirkkaalta taivaalta. Totuus on se, että jos jäämme odottelemaan inspiraatiota, biisejä ei synny. Emmekä me kehity biisintekijöinä. Silloin kun ideoita tulee automaattisesti, kannattaa ne heti ottaa ylös, joko sanellen puhelimen nauhuriin tai kirjoittaa ylös. Jos ideoita ei tule itsestään, yksi helppo tapa löytää hyvä teema, on etsiä se valmiista taiteesta. Esimerkiksi elokuvista, tv-sarjoista, sarjakuvista, kirjoista, musiikista ym

Biisi-idea voi herätä esimerkiksi roolihahmon lausahduksesta tai itselle uuden biisin sanoituksista. Jos sinusta tuntuu, ettet vielä halua ammentaa ajatuksia omasta itsestäsi, voit käyttää "kertojana" esimerkiksi suosikki tv-sarjasi hahmoa ja uppoutua hänen tilanteeseensa.

Tärkeintä kaikissa biisinteon vaiheissa on ottaa kaikki omat ideat avoimesti vastaan. Sano kaikille ideoillesi "kyllä", kerää monta vaihtoehtoa ja valitse niistä eniten itseäsi miellyttävä biisi-ideaksi. Tiedosta sisäinen kriitikkosi ja päästä hänet vapaalle. Pahinta mitä voit itsellesi tehdä, on rajoittaa omaa tekemistäsi, ajatteluasi ja luovuuttasi. Kaikki ideasi ovat hyviä! Joskus ne ovat loistavia sellaisenaan, joskus niitä pitää vähän jatkojalostaa. Sano siis kaikelle "kyllä"!


Tehtävä: Biisi-idea


Keksi, etsi tai valitse itsellesi biisi-idea, jota lähdet työstämään.

Ideaksi riittää ajatus, jota haluat tarkastella vähän syvemmin. Se voi olla sinulle henkilökohtaisesti merkityksellinen aihe. Se voi myös olla esimerkiksi jollekin sinulle tutuksi tulleelle fiktiiviselle hahmolle merkityksellinen aihe.

Kirjoita biisi-idea konkreettisesti ylös joko paperille, muistioon, word-tiedostoon tms. sinulle sopivaan muotoon. Tärkeintä on, että idea ei jää vain mieleesi, vaan kirjoitat sen itsellesi ylös. Voit jopa kirjoittaa useita vaihtoehtoja, joista lopulta valitset yhden. Tämä on se punainen lanka, jota tuleva biisisi seuraa niin säkeistöjen kuin kertosäkeiden läpi!